Jokainen sisustettava tila on erilainen, ja niinpä esimerkiksi huonekaluja valittaessa ei voi vain iskeä silmiään huonekaluliikkeen kauneimpaan sohvaan, ja ajatella löytäneensä sen oikean. Parhaan lopputuloksen löytämiseksi on otettava huomioon monia asioita.
Sisustussuunnitelman laatimisen on aloitettava huoneen tai tilan perusominaisuuksista. On hahmoteltava huoneen koko ja muoto, ikkunoiden määrä ja sijainti, sekä esimerkiksi pistorasioiden ja lamppujen paikat. On mietittävä huoneen käyttötarkoitus, ja mahdolliset pakolliset asiat, jotka huoneessa on oltava, ja joista ei voida tinkiä.
Seinä- ja lattiamateriaalit
Suurten pintojen väri- ja materiaalivalinnat luovat raamit muulle sisustukselle. Lämpimän sävyinen lattia heijastaa valoa, ja kannattelee huonetta eri tavalla kuin kylmän sävyinen. Eri värisiä parketti- ja laminaattivaihtoehtoja on kymmenittäin. Seinien suhteen on päätettävä, tapetoidaanko vai maalataanko ne, ja sen jälkeen on tietysti ryhdyttävä valitsemaan sopivia väri- ja tyylivaihtoehtoja. Joko maalaamalla, tapetoimalla tai sisustuskivillä päällystämällä toteutetut tehosteseinät, sekä eläväiset struktuurimaalipinnat, toimivat katseenvangitsijoina muuten ehkä melko vähäeleisenä pidettävässä huoneessa. Toki on myös huolehdittava siitä, että seinät ja lattia toimivat hyvin yhteen niin materiaaleiltaan kuin väreiltäänkin.
Valaistus
Tilaan sopivalla valaistuksella voidaan vaikuttaa todella paljon tunnelmaan. Valittavan valon sävy riippuu huoneeseen tulvivan luonnonvalon määrästä. Myös valon lähteen sijainti, sekä esimerkiksi lampunvarjostin, vaikuttavat huomattavasti valoaiheen tuomaan lopputulokseen.
Huonekalut
Tavoiteltu sisustustyyli, sekä huoneen käyttötarkoitus määrittelevät valittavat huonekalut. Mittasuhteiltaan oikean kokoiset kalusteet eivät täytä huonetta liikaa, vaan huoneeseen jää kalusteista huolimatta myös tilan tuntua. Päätöksen teossa vaikuttavat myös käytännöllisyystekijät, sillä esimerkiksi lapsi- tai lemmikkiperheeseen kannattaa valita sohva, jossa on irrotettavat ja pestävät tyynynpäälliset.
Toimiva idea kalustuksessa on suosia pyöreitä ruoka- ja sohvapöytiä, sillä pyöreät muodot esineissä, ja varsinkin huonekaluissa, pehmentävät kokonaisuutta. Erilaisten sivupöytien avulla huoneeseen saa tuotua moniulotteisuutta, ja viherkasvien, sekä muutaman, harkitusti valitun koriste-esineen sijoittelu helpottuu.
Tekstiilit
Matot, verhot, tyynyt sekä torkkupeitot tuovat yllättävän paljon tunnelmaa huoneeseen, ja niitä vaihtelemalla saa myös helposti ja edullisesti näkyviä muutoksia aikaan. Kun huoneen värimaailman pitää yleisesti melko neutraalina, voi tekstiileillä saada sisustukseen vaivattomasti vaihtelua vuodenajan, muuttuvien trendien sekä oman innostuksen mukaan. Koko tila tuntuu helposti täysin uudistuneelta, vaikka kaikki muu sohvan koristetyynyjä lukuun ottamatta olisi pysynyt ennallaan.