Minimalistinen tyyli tuo selkeyttä elämään

Aikojen kuluessa kotiin saattaa kerääntyä paljon tavaraa. Saatat yhtäkkiä olla sellaisessa tilanteessa, että ostat uusia tavaroita, mutta niille ei löydy enää tilaa. Silloin on aika tehdä inventaariota kodissasi ja miettiä uudestaan kulutustottumuksiasi. Voit viedä tarpeettomat tavarat kierrätykseen ja panostaa tunnelman luomiseen yksinkertaisin keinoin. Selkeä ja viihtyisä ympäristö voi tuoda selkeyttä myös omaan ajattelutapaan ja elämänhallintaan.
Mitä on minimalismi?
Minimalismi voidaan yksinkertaisimmillaan määritellä siten, että se on elämäntapa, jossa keskitytään elämään vähemmällä. Se voidaan ymmärtää niin, että poistat kaiken sen, mikä ei tuo lisäarvoa elämääsi. Ja päinvastoin: säilytät vain ne asiat, joita oikeasti tarvitset ja arvostat. Tavoitteena on yksinkertaistaa elämää ja helpottaa keskittymistä tärkeimpiin asioihin, kuten esimerkiksi ihmissuhteisiin. Jos kiinnostuksen kohteesi on esimerkiksi kryptovaluutta ja ethereum arvo, keskity siihen. Muista kuitenkin, että minimalisimin periaatteiden mukaisesti rikkaus ei välttämättä tuo onnea, ja voit lahjoittaa ylimääräistä rahaa esimerkiksi hyväntekeväisyyteen.
Minimalistinen tyyli sisustamisessa
Ole rohkea ja hankkiudu eroon kaikesta kodissasi olevasta tarpeettomasta tavarasta. Kierrätä ja lahjoita tavaroita! Keskity luomaan kotiin siisti, järjestelty ja selkeä ilme. Jos haluat sisustaa kotisi minimalistisesti, pääset alkuun seuraavilla vinkeillä.
Valitse neutraaleja värejä
Käytä sisustamisessa neutraaleja värejä, sillä neutraalit sävyt luovat harmonista tunnelmaa, eivätkä vie huomiota pois huonekaluista. Valitse harmoniset sävyt seiniin ja tekstiileihin.
Pidä huonekalut yksinkertaisena
Valitse muutama keskeinen ja käytännöllinen huonekalu ja luovu muista. Säilytä sellaiset huonekalut, joiden muotokieli on selkeä ja joissa ei ole liikaa ylimääräisiä koristeita.
Käytä viherkasveja
Käytä sisustuksessa luonnollisia elementtejä, kuten viherkasveja. Suosi selkeälinjaisia viherkasveja ja muista hoitaa niitä, jotta ne säilyvät kauniina ja virkeinä.
Päästä luonnonvalo sisään
Päästä valo sisään ikkunoista. Luonnonvalo kirkastaa kotiasi ja saa sen näyttämään suuremmalta ja avarammalta. Jos käytät verhoja tai kaihtimia, nosta ne ylös päivisin!
Panosta säilytysratkaisuihin
Järjestä jokaiselle asialle ja esineelle oma paikkansa. Osta kauniita säilytyslaatikoita tai koreja, joissa voit säilyttää sinulle tärkeät asiat.
Noudattamalla näitä vinkkejä ja luomalla rohkeasti omia uusia ratkaisuja, onnistut luomaan yksinkertaisen ja tyylikkään ilme kotiisi. Minimalistinen sisustaminen on loistava tapa luoda kaunis tunnelma, pitäen samalla koti järjestyksessä ja siistinä.